 |
Kello- ja Kultaliike Piekäinen Oy on perustettu 1.
syyskuuta 1939 ja yritys on
perustamisestaan asti sijainnut Helsingin Töölössä,
osoitteessa Mannerheimintie 100.
Yritys työllistää 3 henkilöä ja käyttää
lisäksi alihankkijoinaan kultaseppää ja käsinkaivertajaa.
Kello-
ja kultaliikkeen perustaja, Martti Piekäinen oli Viipurissa opissa
maamme
parhaimmistoon kuuluvien kelloseppä mestarien Rudolf ja Georg
Elfströmillä
1930-luvulla. Yhdeksän vuotta myöhemmin, ensimmäinen
päivä syyskuuta vuonna 1939,
hän avasi vaimonsa Elman kanssa Mannerheimintie 100 sijaitsevaan
toimitilaan
Kello- ja Kultaliike Piekäinen Oy:n. Siitä päivästä
lähtien on samaisessa osoitteessa
toiminut ammattitaitoinen ja täydenpalvelun kello- ja kultaliike.
Martti
ja Elma Piekäisen poika, Eero oli isänsä opissa 1960-luvulta
ja siirtyi liikkeen
omistajaksi vuonna 1978. Perheen toinen poika Pekka Piekäinen
oli myös opiltaan
kelloseppä, mutta toimi arvostettuna hopeaseppänä.
Pekka Piekäinen valittiin mm.
Vuoden Kultasepäksi vuonna 2002. Hänet tunnetaan eleganteista
hopeatöistä.
Vuonna
2005 yritys siirtyi kolmannelle polvelle Riikka Piekäisen siirtyessä
yrityksen johtoon.
Hän valmistui Kelloseppäkoulusta keväällä
2004 ja on toiminut opiskelunsa ohella liikkeen
palveluksessa, opetellen näin 65 vuoden ajalta periytyneen tietotaidon.
Olemme
itsenäinen kotimainen kello- ja kultaliike |